sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Poika vai tyttö?

Meille ei ole väliä kumman sukupuolen edustaja meille syntyy ensi helmikuussa. Olen todennut, että sukupuolta tärkeämpää on terveen lapsen saaminen tähän maailmaan ja meidän perheeseen. Ehkä tosi kliseistä, mutta näin se vain on.. Olen vaikka koko loppuraskauden epätietoudessa lapsen sukupuolesta kunhan vain saamme tietää, että kaikki on muuten hyvin. Äidinvaistot ovat ilmeisesti heräämässä.. 

Koko raskauden ajan minulla on ollut aika voimakas poika-olo. Mieskin on vakuuttunut, että mahassa asustelee poika - vaikka toisaalta haluaisi tytön jota hemmotella. ;-) Uteliaina siis odotellaan ensi keskiviikon toista ultraa ja vastausta sukupuolikysymykseen - kunhan tyyppi ei istu jalat ristissä kuvaussession aikana! Uteliaisuuden ollessa suurimmallaan olen tehnyt erilaisia nettitesteja, joilla voi yrittää selvittää syntymättömän vauvan sukupuolen. Tein huvikseni muutaman testin, ja tulokset olivat keskenään täysin ristiriitaiset! Testeistä tuli tällaisia tuloksia:  


Babycentre - TYTTÖ 

Vau.fi -POIKA 

Netissä leviää myös oheinen kysymyslista, joka yrittää selvittää vauvan sukupuolen äidin voinnin sekä muiden fyysisten merkkien perusteella. Oma olo on ollut tosi hyvä koko raskauden ajan, ja raskauskin on alkanut näkymään oikeastaan vasta menneellä viikolla. Oheisen listan mukaan meille olisi aivan selkeästi tulossa POIKA.

Pahoinvointia ja oksentelua / Suhteellisen hyvä olo

Iho huonossa kunnossa / Iho hyvässä kunnossa

Ei linea negraa tai linea negra loppuu napaan / Koko mahan linea negra

Korkeat sykkeet / Matalat sykkeet

Perse (lantio) leviää / Lantio pysyy samanlaisena

Migreeni /Ei migreeniä

Säärikarvojen kasvu hidastunut / Säärikarvojen kasvu nopeutunut

Raskaus näkyy takaapäin / Raskaus ei näy takaapäin

Makean himo / Happamat ja suolaiset

Rinnoissa ei juuri muutosta / Rinnoissa suuri muutos

Närästää / Ei närästystä

Tyttöolo / Poikaolo

Yhdyntä muutamaa päivää ennen ovulaatiota / Yhdyntä ovulaation aikaan  
--> ei mitään tietoa ovulaation ajankohdasta..

Tulos:
Tyttö 1 
Poika 11

Kaksi testiä tytön puolesta, kaksi testiä pojan puolesta. En siis näiden tulosten perusteella ole uskaltanut lähteä ostamaan vaaleanpunaisia tai -sinisiä pöksyä tai paitaa..  Seuraava ultra on tosiaan keskiviikkona, joten päästään sopivasti Hulluille Päiville kuluttamaan rahamme vauvantarvikkeisiin. ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti