tiistai 4. marraskuuta 2014

Raskausviikko 24

Raskausviikko 24 on alkanut jo olo alkaa olemaan entistä.. no, raskaampi. Yleensä raskauden toisen kolmanneksen sanotaan olevan ensimmäistä helpompi ja olon energisempi. No ei ainakaan täällä päässä.

Maha on räjähtänyt käsiin ja tuntuu laajenevan päivä päivältä. Mahan koko ahdistaa syödessä, maatessa ja sohvalta noustessa - ja kovin paljon muuta en ole jaksanutkaan tehdä. Tuntuu kuin minä itse en mahtuisi enää omaan kroppaani vauvan ja muiden sisuskalujen vieden kaiken tilan. Muutaman kerran on ollut sellainen olo kuin happi loppuisi ja pitää hengitellä syvään. Tämä tapahtuu useimmiten istuessa, ilmeisesti kohtu ja vauva jotenkin painaa keuhkoja. Pysynköhän hengissä vielä seuraavat 16 viikkoa, jos nyt jo henkeä ahdistaa!

Äitiysblogi

Urheileminen on käynyt entistä vaikeammaksi. Luovutin juoksemisen suhteen jo viikkoja sitten, mutta nyt reipas kävelykin aiheuttaa mahakipuja. Olin perjantaina töiden jälkeen ulkona reippailemassa ja mahaa alkoi kivistämään jo parinkymmenen minuutin jälkeen. Supistuksiako? Jouduin tulemaan oikotietä kotiin lepäilemään. Lähdimme myöhemmin illalla vielä Halloween-bileisiin, mutta luovutin jo parin tunnin jälkeen sillä mahakipu alkoi tuntumaan entistä inhottavammalta. Jotenkin inhottava olo tuntui myös jossain syvemmällä, ihan kuin kohdunkaulassa asti. Ilmeisesti runsas heiluminen ja liikkuminen ei ole enää hyväksi, joten täytyy yrittää jatkaa pelkästään kuntosalin ja spinningin voimin.  

Maha raskausviikolla 24

Kirsikkana kaiken päällä on jatkuva nälkä, erityisesti hiilari- ja makeanhimo. Pastaa ja leipää mussuttaessa ei ainakaan olo parane, mutta kroppa näyttää nyt huutavan juuri näitä juttuja. Salaatit ei maistu lainkaan, vaan suosikkiruokia ovat kaikki joissa on runsaasti makua ja maustetta. Urheilun määrän vähenemisestä huolimatta yritän kuunnella kropan viestejä ja muistaa, että keskosena syntynyt lapsi on suurempi huoli kuin muutama ylikilo. Pakko luottaa siihen, että kaikki kertyvät kilot lähtevät sitten ajallaan vauvan syntymän jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti