maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kantopuuhissa

Abu nukkuu nyt kantoliinassa edessäni, joten nyt on mitä parhain aika puhua kantoliinoista! Erityisesti nyt miehen ollessa poissa kotoa, on kantoliina aika ehdoton väline.  Vauva on kantoliinassa lähellä, mutta antaa kuitenkin vapauden liikkua ja puuhailla muutakin kuin pidellä häntä sylissä. Päivisin Abulla on selkeästi vaikeuksia nukahtaa, ainut tapa saada unen päästä tuntuu olevan tissillä tai sylissä - tai vaunuissa. Vaunulenkit ovat siis varma keino nukuttaa, mutta aina ei jaksa eikä voi lähteä ulos. Tähän hätään kantoliina on mainio apuväline.

Perin siskon lapsilla käytössä olleen Boban trikoisen kantoliinan, jolla ollaan silloin tällöin kotioloissa kanniskeltu Abua. Trikoinen liina on helppo väline aloittaa kantaminen ja joustaa mukavasti kantajan päällä. Tosin liina on muistettava kiristää todella tiukaksi, jotta vauva pysyy mukavasti oikeassa asennossa. Itselläkin alun ongelmat johtuivat lähinnä liian löysästi sidotusta liinasta, jolloin tuntui että Abu luiskahtaisi ulos liinan alaosasta. Alussa kannettiin Abua jalat liinan sisällä, mutta nyt lantion avauduttua sammakkoasentoon jalat roikkuvat ulkona takamus tuettuna. 

Äitiysblogi


Siskon mies antoi vauvalahjaksi jo joulun aikaan kauniin turkoosin sävyisen kustomoidun rengasliinan Intiasta. Halusin kuitenkin aloittaa kantamisen helpommalta tuntuvalla trikooliinalla, ja kokeiltiin rengasliinaa ensimmäisen kerran vasta viime viikolla. Netti on täynnä ohjevideoita miten laittaa vastasyntynyt rengasliinaan, niiden opastuksella minäkin asettelin liinan olalleni ja ujutin Abun sisälle. Pari kertaa jouduin korjaamaan asentoa, mutta lopulta sain ihan liinan siedettävään asentoon sekä itselleni että vauvalle. Silti tuntui, että Abun paino oli liian paljon toisella sivulla ja jouduin itse tasapainottamaan asentoa pitämällä painon toisella puolella. Lisäksi Abu tuntui valahtavan kummalliseen myttyyn liinan sisälllä. Voi olla, että rengasliina ei ollut kiristetty tarpeeksi kireäksi keskeltä, jolloin liina muodosti liian ison pussin. Sain lisää vinkkejä kantamiseen miehen siskolta Intiasta, joka on innokas liinailija - eikä ihme sillä Intian huonokuntoisilla teillä ei pahemmin työnnellä vaunuja.

Äitiysblogi

Aiomme hankkia kunnollisen kantorepun kesää varten, jossa voidaan lähteä matkaan. Kesälle on suunniteltu perinteinen matka kaveriporukan kanssa vuokratalossa, tällä kertaa Espanjassa. Lentokentällä kulkemiseen kantoreppu on oivallinen apu, saadaan kädet vapaiksi laukkujen kantamista varten. Vaihtoehtoja kantorepulle on älyttömän monta, joten aiomme todennäköisesti hyödyntää Ipanaisen kantolainaamoa testataksemme eri vaihtoehtoja.
 
Odotan kunnon kevätsäiden alkamista, jolloin voidaan lähteä Abun kanssa liikenteeseen pelkässä kantorepussa tai -liinassa. Mikään ei estä liinailua myöskään talvella, mutta itse koen hankalaksi tunkea vauva talvivermeissä liinan sisään tai arvioida mikä määrä vaatteita on riittävästi pitämään pieni lämpimänä. 

Millaisia kantovälineitä teillä on käytössä? Kaipaan vinkkejä hyvistä repuista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti