Abu täytti alkuviikolla 6kk. Hurjaa ajatella, että olemme selvinneet puolesta vuodesta vauva-arkea ja onnistuneet kasvattamaan vastasyntyneestä jäntevän, aktiivisen pikkumiehen. Kuukaudet ovat menneet valon nopeudella (vaikka monesti ne nukutaan-vain-tissi-suussa yöt ovat tuntuneet loputtomilta) ja olen löytänyt itseni monta kertaa viime viikkojen aikana katsomasta kuvia synnytyssairaalasta. Kuinka pieni ja hentoinen Abu olikaan. Sormet yhtä pienet kuin tulitikut ja silmät tummat kuin yö!
Elämä tuntuu nyt jotenkin helpommalta kuin aiemmin. Abuun saa jo kunnolla kontaktia, hän hymyilee ja nauraa paljon, potkii ja sätkii (valitettavasti myös öisin!), ja juttelee meille entistä enemmän. Kutitukset ja hyppyyttelyt ovat uusia suosikkileikkejä, joille nauretaan aina suu apposen ammollaan ja kirkaisemalla. Kiljuminen on muutenkin nyt jotenkin pop - herään aamuisin yleensä jo kuuden jälkeen kun vieressä sätkii ja kiljuu pieni pötkylä. Uudet naapurit varmaan kuvittelevat meidän olevan varsinaisia lapsenkiduttajia! Korvike on selkeästi antanut uutta energiaa ja puhtia meidän pojalle, ja lunkista tyypistä on kasvanut kunnon vauhtiveikko - aina pitää olla menoa ja meininkiä!
Vaikka raajojen liikkuminen on lisääntynyt, Abu ei vieläkään pääse liikkeelle. Jalat ja kädet rimpuilevat uintiliikkeitä, mutta edessä olevat lelut ovat lähellä, niin kaukana. Sohimista ja heiluttelua jaksetaan jo pidempiä aikoja kuin vielä kuukausi sitten, mutta jossain vaiheessa iskee turhautuminen ja väsy. Silloin huudetaan äiti tai isi apuun.
Luulen, että Abu tajuaa liikkumisen tekniikan viikon parin sisällä ja sen jälkeen mennä vipeltää pitkin lattiaa. Sitten meidän vanhempien pitää olla silmät ja korvat auki. Nyt olen vielä voinut käväistä toisessa huoneessa ja löytänyt Abun edelleen samasta paikasta. Varokaa pientä mönkijää!
Vaikka raajojen liikkuminen on lisääntynyt, Abu ei vieläkään pääse liikkeelle. Jalat ja kädet rimpuilevat uintiliikkeitä, mutta edessä olevat lelut ovat lähellä, niin kaukana. Sohimista ja heiluttelua jaksetaan jo pidempiä aikoja kuin vielä kuukausi sitten, mutta jossain vaiheessa iskee turhautuminen ja väsy. Silloin huudetaan äiti tai isi apuun.
Luulen, että Abu tajuaa liikkumisen tekniikan viikon parin sisällä ja sen jälkeen mennä vipeltää pitkin lattiaa. Sitten meidän vanhempien pitää olla silmät ja korvat auki. Nyt olen vielä voinut käväistä toisessa huoneessa ja löytänyt Abun edelleen samasta paikasta. Varokaa pientä mönkijää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti