torstai 13. elokuuta 2015

Valmistautumista unikouluun

Meidän pitkään suunniteltu unikoulu alkaa huomenna perjantaina. Ennen varsinaista nukuttamistaistelua pojan kanssa olen perehtynyt aiheeseen ja metodeihin aika runsaasti. Olen lukenut kokemuksia muista blogeista, soittanut Ensi- ja Turvakotien unipuhelimeen, ja jutellut kavereiden kanssa unikoulukokemuksista. Erityisesti internetin englanninkielisiltä sivuilta saa hyviä vinkkejä unikoulun toteuttamiseen, vaikka kansainväliset sivustot selkeästi suosivat muita metodeja kuin Suomessa.  Unikouluja on monia erilaisia versioita (hyvä artikkeli niistä täällä), mutta tassuttelu-unikoulu taitaa ainakin Suomessa olla tunnetuin ja käytetyin. Valitsimme miehen kanssa Abun kesyttämiseksi tassuttelu-menetelmän, mutta toinen harkitsemamme metodi oli pistäytymisunikoulu. Pistäytymisunikoulusta on kirjoittanut mm. australialainen Elizabeth Sloane "Gift of Sleep" kirjassaan, jonka lukaisin nopeasti. Pistäytymisunikoulu saattaisi toimia meillä, jos lastenhuone olisi raivattu muuttolaatikoista ja saisimme pojan sinne nukkumaan.  

Luettuani aika paljon materiaalia unikouluista on helppo huomata, että tietyt perusasiat tulee olla kunnossa ennen unikoulun aloittamista. 

Rutiinit, rutiinit, rutiinit!
Kerroinkin meidän uudesta muutoksesta päivärutiinien suhteen - Abulle on asetettu kunnon päivärytmi, jonka mukaan yritämme elää. Rutiinit luovat päivän tapahtumille kehyksen ja ennakoitavuutta vauvalle.
Päivärytmin lisäksi iltarutiinit ovat myös ehdottoman tärkeitä. Samanlaisina toistuvat iltatoimet valmistavat lasta unen tuloon ja nukkumiseen. Iltarutiineista ei kannata tehdä liian pitkiä tai monimutkaisia, jotta ne voi helposti toistaa myös vieraissa paikoissa.

Mikä ajankohta unikoululle
Koskaan ei varmaan ole paras aika aloittaa unikoulu, mutta väsymys ei anna armoa ja on vain parasta lähteä tuumasta toimeen. Me laitoimme unikoulun ajankohdan kalenteriin jo pari kuukautta aikaisemmin, meille täydellinen aika on pahimman kesälomakauden ja ystävän häiden jälkeen.   
Toisaalta unikouluun kannattaa valmistautua. Eli ei kannata tehdä kuten me ja päättää keskellä yötä aloittaa uusien unirutiinien opettaminen, koska yöllinen tissi-tutittelu kävi liian rankaksi juuri sinä yönä. Tällä tavalla kukaan ei voita - vauva ei opi nukkumaan, eikä kumpikaan vanhemmista saa nukuttua. 

Yhteinen strategia ja taktiikka
Kannattaa sopia unikoulun tavoitteet. Onko tarkoituksena opettaa vauva nukkumaan omassa sängyssä? Onko tavoitteena lopettaa yösyöttö vai sallitaanko yksi yöllinen ruokailu? Meidän tavoitteena on opettaa Abu rauhoittamaan itse itsensä, jolloin iltaunille nukahtaminen helpottuu ja öiset heräämiset eivät vaadi tissittelyä uudelleen uneen pääsemiseksi.
Sopikaa unikoulumetodi - tassuttelu, pistäytyminen vai joku muu. Käykää läpi ne keinot mitä käytätte kun vauva herää viidettä kertaa huutamaan keskellä yötä. Eipähän tarvitse väsyneenä keskellä yötä arpoa, mitä nyt sen karjuvan lapsen kanssa pitäisi tehdä.  

Aikataulut
Päivän viimeisen päiväunen tulisi loppua viimeistään klo 16, jotta vauva on tarpeeksi väsynyt iltaunille mennessä. Liian myöhäiset päikkärit  viivästyttävät yöunien aloittamista, ja lisäksi vauvalla on liian paljon energiaa vastustella uutta unirutiinia. 
Samoin sopikaa koska "yö" päättyy. Milloin vauvan yö loppuu ja päivä alkaa - annetaanko aamumaito klo 06 vai klo 05.30? Toisaalta puolen tunnin liian aikaisen herätyksen takia ei varmaan kannata alkaa uusiin nukuttamisyrityksiin.

Muista kolme C:tä
Calm. Committed. Consistent. Eli pysy rauhallisena, päättäväisenä, ja johdonmukaisena.  Silloinkin kun se lapsi huutaa toista tuntia aamuyöllä ja tekisi mieli antaa se adoptoitavaksi. (Nämäkin fiilikset on koettu...)

No, helppo tässä on kirjoitella teoriaa. Huominen ja seuraavat pari yötä kertovat miten hyvin varsinainen käytäntö menikään. Toivottavasti unikoulu auttaa Abun uniongelmiin - tai edes vähentää heräämisten määrää. Edelliset pari yötä ovat jälleen olleet katastrofaaliset ja herätyksiä on ollut taas jopa 45-60 minuutin välein. Lisäksi päikkäreille nukuttaminen on ollut todella vaikeaa.. Abulla tuntuu olevan paljon univelkaa, jonka takia nukahtaminen on entistä hankalampaa. Olen itse jo niin lopussa valvomisten ja nukuttamisten kanssa, että jotain edistystä on tapahduttava. Pakko!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti