maanantai 2. marraskuuta 2015

Kiireinen viikonloppu

Halloween-viikonloppu meni taas yhdessä hujauksessa. Jos äitiyslomalla on näin kiire, millainen kiire tuleekaan olemaan elämässä sitten kun palaa takaisin töihin? Jostain on siinä vaiheessa luovuttava, kaikkeen ei varmasti ehdi eikä pysty.

Joka tapauksessa - viikonloppu oli kiva sekoitus perheaikaa, kaveriaikaa, urheilua, ja kodin sisustusta. Viikonloppu aloitettiin perjantaina herkuttelemalla kotona tehdyllä pizzalla. Kun Abu oli laittettu unille, korkkasimme pienen pullon skumppaa ja katsottiin kynttilänvalossa elokuva Saving Mr Banks (suosittelen, tosi kiva leffa) Netflixistä.



Lauantaina oli ollut ajatus lähteä sisustusostoksille, mutta perjantaina tajusinkin että kaupat ovat kiinni pyhäinmiestenpäivänä. Käytettiin miehen kanssa pyhäpäivä hyväksi ja käytiin kummatkin vuorollamme urheilemassa - minä salilla ja mies Crossfitissä. Illaksi lähdin vielä käväisemään kaverin Halloween-pippaloissa. Tällä kertaa olin liikkeellä yksin - meillä ei ole enää autoa käytössä ja Espooseen meno julkisilla vie niin paljon aikaa, etten halunnut lähteä liikkeelle illalla väsyneen lapsen kanssa.



Sunnuntaina suunnattiin sisustusliikkeisiin Lanternaan. Suunnitelmissa oli ostaa Askolta tarjouksessa oleva nojatuoli lastenhuoneeseen, mutta poistuttiin ostoksilta paljon köyhempinä... Ostimme vihdoin uudet ruokapöydän tuolit ja päädyttiin myös ostamaan Askon mallistosta eräs kalliimpi nojatuoli. Sisustuskaupoilla aika kului kuin siivillä ja jouduttiin poistumaan puolijuoksua kotiin, jotta ehdimme paikalle ennen lapsenvahteja. Syötettiin Abu nopeasti kotona ja rynnättiin miehen kanssa Tennispalatsiin katsomaan uutta James Bondia. Abu jäi viihdyttämään vanhempiani.

Viikonloput ovat nykyään kovin erilaisia kuin ennen Abun syntymää. Päivät alkaa viikonlopusta huolimatta aikaisin, aamiaista syödään 7-8 välillä ja ensimmäisellä nukutuskävelyllä ollaan jo ennen puoltapäivää. Lapsettomina viikonloput alkoivat aina tunteja myöhemmin - aamiaista syötiin klo 10 jälkeen, ulos päästiin rauhassa juodun aamukahvin jälkeen vasta lounasaikana ja illallinen saatettiin syödä vasta klo 21 maissa. Välillä kaipaan mahdollisuutta nukkua niin pitkään kuin mahdollista, mutta muuten en luopuisi mistään mikä on nykyään osa perheemme viikonloppuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti