Läheltä piti -tilanteita sormiruokailun kanssa

Abu on jo rutinoitunut soseiden syöjä, mutta sormiruokailun ideaa poika ei tosiaan tajua. Yleensä pojan eteen annettu ruoka päätyy nuijittua tarjottimeen tai puristettua muussiksi käsien väliin. Kylmää ja märkää ruokaa Abu lähestyy varoen - yksi sormi laskeutuu varovasti koskettamaan kananmunan/keitetyn parsakaalin/hedelmän palasta ja ilme näyttää hämmästyneeltä, kauhistuneelta tai ällöttyneeltä. Yritän kuitenkin säännöllisesti tarjota edes jotain pientä sormisyömistä, jotta poika oppisi ottamaan ruokaa käteensä ja viemään sen suuhunsa. Naksut ovat oikeastaan ainoa ruoka mikä oikeasti menee kädestä suuhun.

Ennen hampaiden puhkeamista kuiva ruisleipä oli hyvä sormisyötävä. Kuivaa leipää pystyi jyystämään vasten ikeniä ja samalla leipä pehmeni niin, että siitä sai irti pieniä paloja. Nyt hampaiden tultua luulin, että sormisyöminen helpottaisi ja poika voisi hampailla jopa hiukan pureskella ruokia. Toisin on käynyt, takana on pari lähellä piti -tilannetta ja valvon nyt jokaista naksua sydän kurkussa. 

Ensimmäinen vakavampi tilanne sattui pari viikkoa sitten. Olin laittanut Abun omaan Tripp Trapp -tuoliinsa ja nostanut keittiöön, jossa itse kokkailin illallista. Annoin pojalle palasen kuivaa ruisleipää käteen ja jatkoin puuhailua. Kohta huomasin, että poika kakoo kurkussaan olevaa palaa. Kyseessä ei ollut perinteinen pieni kakominen kun suussa on liian iso pala, vaan ihan oikeasti kurkkuun oli mennyt pala ruokaa. Toimin kuin robotti - nappasin pojan tuolista ylös alasin ja kevyesti läimäytin selkää. Palanen leipää lensi ulos ja kaaressa oksennusta lattialle. Siinä kohtaa vasta pysähdyin ja tajusin tilanteen. Sydän hakkasi rinnassa ja teki mieli itkeä. Abu itse oli ihan kunnossa ja vain katseli hölmistyneenä ympärilleen. 

Toinen tilanne sattui viime viikolla lounasaikaan ravintolassa. Olimme tulleet miehen kanssa perjantailounaalle keskustaan ja ruokia odotellessa annoin Abulle palasen leipää. Annoin palan kuivempaa kuorta ja oletin, että kovempi palanen on helpompi ja turvallisempi nakertaa. Taas väärin - kohta alkoi sama kakominen. Hyppäsin pystyyn ja laitoin sormen suuhun, tunsin kurkussa palasen leipää ja sain sen onneksi samantien pois suusta. Leivänpalasen mukana ravintolan pöydälle lensi oksennusta kakomisrefleksin myötä. Pelästyin nyt ehkä enemmän kuin edellisellä kerralla, Abu oli saanut leivästä purtua kunnon palan ja se oli luisunut kurkkuun. 

Sormiruokailu on nyt tauolla, en uskalla antaa pojalle enää mitään. Edessään olevaan ruokaan herra ei muutenkaan erityisesti koske, mutta naksut ja vauvojen riisikakutkin ovat nyt pannassa. Mä en enää kestä yhtäkään uutta läheltä piti -tilannetta. Ehkä sormiruokailu paranee pojan vähän kasvettua, nyt kuitenkaan ruokaa ei osata käsitellä suussa tarvittavalla tavalla. 

Eiköhän kaikki lapset kuitenkin opi jossain vaiheessa syömään, viimeistään kai teini-ikäisenä kun äidin syöttäminen alkaa olemaan noloa! :-)