Ilmeisesti reissuväsymys ja/tai jetlag painaa päälle, sillä olemme kaikki olleet tosi väsyneitä koko viikonlopun. Lisäksi minä ja Abu olemme kummatkin saaneet lievän flunssan - Abulla nenä valuu räkää ja mulla taas on yleisesti heikko ja kipeä olo.
Pahimman reissuväsymyksen väistyttyä on aika muistella Intian matkaa ja kertoa miten ihmeessä selvisimme reissusta 1-vuotiaan kanssa.
Lentämisestä
Menomatka ei alkanut kovin lupaavasti, lähtöä edellisenä yönä Abu heräsi klo 01 ja valvoi viiteen asti. Kokeiltiin kaikki maailman nukuttamiskikat - heijattiin, pomputettiin, yritettiin antaa maitoa/vettä, kuunneltiin unimusiikkia, tassuteltiin. Vuorotellen miehen kanssa kokeiltiin aina jotain keinoa saada poika uneen, turhaan. Lopulta puoli viideltä, kun mies oli jo uuvahtanut, mulla meni hermot - laitoin pojan omaan sänkyyn ja sanoin nyt nukutaan. Puoli tuntia jouduin kuuntelemaan huutoa, kunnes Abu sammui väsyneenä petiinsä.
Kahdeksan jälkeen havahduttiin taas hereille, nukuttiin tietysti liian pitkään koska yleensä Abu herättää meidät viimeistään seitsemältä. Lentokentälle piti lähteä kymmenen maissa, ja sitä ennen pakata viimeiset kamat ja syödä. Kiirehän siinä tuli, mutta oltiin aikataulusta myöhässä vain puolisen tuntia. Rynnittiin lentokentälle taksille - ja huomattiin että lento oli peruutettu!
Jouduttiin lopulta odottamaan vahvistusta uusista lennoista oikeastaan koko päivä. Vaikka vauvan kanssa päästiin jonon ohi, uusien lentojen buukkaaminen ja varmistaminen oli hidasta. Iltapäivällä saatiin vihdoin käteen uudet lennot - Finnairilla Delhiin ja intialaisella JetAirwaysilla jatkolento Mumbaihin. Finnairin iltalennon lähtöön oli vielä useampi tunti, joten ajettiin vanhemmilleni syömään ja lepäilemään. Abu oli tietysti kiukkuinen kuin pyrstöön ammuttu karhu - päiväunet olivat jääneet vain tunnin uniin Manducassa.
Kun vihdoin päästiin lennolle, saatiin edes jotain iloitsemisen aihetta. Saimme hyvät paikat ensimmäiseltä riviltä seinää vasten, siinä oli hiukan enemmän jalkatilaa kuin normaaliriveissä. Lisäksi kone oli puolityhjä, joten voitiin nousun jälkeen levittäytyä omille riveillemme. Alun huutoraivareiden jälkeen Abu nukahti, ja heräsi vasta kun kiinnitimme laskua varten turvavyötä pojan ympärille. Me olimme vuorotelleet pojan sylittelemisen kanssa; toinen katseli leffoja nukkuva Abu sylissä kun toinen yritti nukkua.
Jatkolento Delhistä Mumbaihin meni oikeastaan yhtä kivuttomasti. Yhteensä Abun unet olivat jääneet vähäiseksi, joten poika väsähti aika pian syliini pienen heijaamisen jälkeen. Nukuttiin reilun kolmen tunnin lentomatka sylikkäin, olimme kummatkin ihan uuvuksissa matkustamisesta ja huonoista yöunista.
Yleisestikin lentomatkat menivät aika hyvin, vaikka lähinnä vain sen takia että Abu nukkui suurimman osan matka-ajasta. Jos poika olisi ollut hereillä matkan, olisi reissaaminen ollut aivan tuskaa. Abu on siinä iässä, ettei malta olla paikoillaan. Lentokoneessa ei kuitenkaan ole tilaa liikkua, lattialle ei voi laittaa, eikä Abu kuitenkaan jaksanut kävelyharjoituksia muutamaa askelta pidempään. Naksut olivat salainen aseeni; olin ottanut ison laatikollisen naksuja mukaan kotoa ja annoin niitä aina kun muut keinot eivät toimineet. Lisää vinkkejä lentämiseen löydät täältä.
Ruokailusta
Olin pakannut Abulle mukaan isot määrät vauvan ruokia, puuroja, hedelmäsoseita, ja naksuja. Tiesin kuitenkin etteivät purkit riitä jokaiselle aterialle, vaan täytyisi antaa pojalle jotain helppoa sormisyötävää paikallisesta valikoimasta. Menolennolle pakkasin mukaan syötävää, lähinnä hedelmäsoseita pusseissa sekä jogurttivälipaloja; ruokia joita oli helppo antaa ja syödä. Heti kun päästiin perille Intiaan, laitoin paluulentoa varten ruuat erikseen. Näin ei tarvinnut pelätä, että loman loputtua kaikki ruuat onkin jo loppu. Matkalla totesin, että kätevimpiä olivat pusseihin pakatut ruuat - niitä oli helppo antaa lapselle suoraan suuhun erityisesti kun olimme tien päällä. Lasipurkeissa olleita soseita tarjoilin pääsääntöisesti vain kotona kun saatiin ruoka lämmitettyä ja lautaselle.
Ruuat riittivät suhteellisen hyvin, osittain varmaan sen takia että Abu söi aika vähän ja huonosti, todennäköisesti kuumuuden takia. Aamuille meillä oli varattu makeutettua pussipuuroa, jonka kanssa ei siis tarvinnut enää tarjoilla hedelmäsosetta. Mukana oli lisäksi 3 pussia Nan 2 -korvikejauhetta, joita käytettiin lähinnä puuron keittämiseen. Abu oli lopettanut (korvike)maidon juomisen jo pari viikkoa ennen matkaa, mutten uskaltanut kotona alkaa maisteluttamaan lehmänmaitoa mahdollisten oireiden takia.
Omien ruokien lisäksi Abu söi hyvällä ruokahalulla Etelä-Intian herkullisia banaaneja. Etelässä on vähintään 25 erilaista banaanilajiketta, ja ainakin 10 erilaista ehdittiin maistamaan. Banaanit olivat ihanan kypsiä ja makeita, joten Abukin tykkäsi niistä. Lisäksi mandariinit olivat pojan suosikkeja; mehua tihkuvia hedelmiä syötiin ainakin kerran päivässä. Lisäksi Abun intialainen isoäiti teki paikallisia riisikakkuja, idlejä. Idlit ovat Etelä-Intian erikoisuus ja ne tehdään höyryttämällä jauhettua riisiä ja linssejä (lisätietoa täältä). Idlejä varten tarvitaan erikoinen höyrytyspannu, joka löytyy nyt meiltäkin. Idlit olivat Abulle hyvä sormiruokailuun, sillä ne ovat sopivan pehmeitä ja tahmeita, eivätkä siis tipu pikkuisista sormista. Koska idlit tehdään höyryttämällä riisistä ja linsseistä, ne ovat tosi terveellisiä ja täyttäviä. Aikuiset syövät ne yleensä kookoksen ja linssimuhennoksen kanssa aamiaiseksi, Abu sai pelkkiä idlejä.
Aivan ehdoton apuvälinen olli Sack'n'Seat tyyppinen matkasyöttötuoli, vaikkakin halvempi versio, jonka ostin parilla eurolla Facebook-kirppikseltä. Sen avulla saatiin Abu sidottua kiinni normaaliin tuoliin ruokailujen ajaksi. Ok, poika ei kauaa viihtynyt siinä kunnes halusi taas lattialle liikkumaan, mutta ehdittiin kuitenkin yleensä syöttää lapsi. Paikalliset tuijottivat meitä uteliaasti kun alettiin kiinnittämään tuolia ja istuttamaan Abua siihen. Eräässä ravintolassa huomasin sitten, miten intialaiset tekivät pienen lapsen kanssa - istuttivat lapsen normaalille tuolille istumaan. Kaikki sujui hyvin, kunnes lapsi muksahti sivulleen suoraan lattialle. Se meidän ruma matkasyöttötuoli oli sittenkin parempi ratkaisu!
Jatkolento Delhistä Mumbaihin meni oikeastaan yhtä kivuttomasti. Yhteensä Abun unet olivat jääneet vähäiseksi, joten poika väsähti aika pian syliini pienen heijaamisen jälkeen. Nukuttiin reilun kolmen tunnin lentomatka sylikkäin, olimme kummatkin ihan uuvuksissa matkustamisesta ja huonoista yöunista.
Yleisestikin lentomatkat menivät aika hyvin, vaikka lähinnä vain sen takia että Abu nukkui suurimman osan matka-ajasta. Jos poika olisi ollut hereillä matkan, olisi reissaaminen ollut aivan tuskaa. Abu on siinä iässä, ettei malta olla paikoillaan. Lentokoneessa ei kuitenkaan ole tilaa liikkua, lattialle ei voi laittaa, eikä Abu kuitenkaan jaksanut kävelyharjoituksia muutamaa askelta pidempään. Naksut olivat salainen aseeni; olin ottanut ison laatikollisen naksuja mukaan kotoa ja annoin niitä aina kun muut keinot eivät toimineet. Lisää vinkkejä lentämiseen löydät täältä.
Ruokailusta
Olin pakannut Abulle mukaan isot määrät vauvan ruokia, puuroja, hedelmäsoseita, ja naksuja. Tiesin kuitenkin etteivät purkit riitä jokaiselle aterialle, vaan täytyisi antaa pojalle jotain helppoa sormisyötävää paikallisesta valikoimasta. Menolennolle pakkasin mukaan syötävää, lähinnä hedelmäsoseita pusseissa sekä jogurttivälipaloja; ruokia joita oli helppo antaa ja syödä. Heti kun päästiin perille Intiaan, laitoin paluulentoa varten ruuat erikseen. Näin ei tarvinnut pelätä, että loman loputtua kaikki ruuat onkin jo loppu. Matkalla totesin, että kätevimpiä olivat pusseihin pakatut ruuat - niitä oli helppo antaa lapselle suoraan suuhun erityisesti kun olimme tien päällä. Lasipurkeissa olleita soseita tarjoilin pääsääntöisesti vain kotona kun saatiin ruoka lämmitettyä ja lautaselle.
Ruuat riittivät suhteellisen hyvin, osittain varmaan sen takia että Abu söi aika vähän ja huonosti, todennäköisesti kuumuuden takia. Aamuille meillä oli varattu makeutettua pussipuuroa, jonka kanssa ei siis tarvinnut enää tarjoilla hedelmäsosetta. Mukana oli lisäksi 3 pussia Nan 2 -korvikejauhetta, joita käytettiin lähinnä puuron keittämiseen. Abu oli lopettanut (korvike)maidon juomisen jo pari viikkoa ennen matkaa, mutten uskaltanut kotona alkaa maisteluttamaan lehmänmaitoa mahdollisten oireiden takia.
Omien ruokien lisäksi Abu söi hyvällä ruokahalulla Etelä-Intian herkullisia banaaneja. Etelässä on vähintään 25 erilaista banaanilajiketta, ja ainakin 10 erilaista ehdittiin maistamaan. Banaanit olivat ihanan kypsiä ja makeita, joten Abukin tykkäsi niistä. Lisäksi mandariinit olivat pojan suosikkeja; mehua tihkuvia hedelmiä syötiin ainakin kerran päivässä. Lisäksi Abun intialainen isoäiti teki paikallisia riisikakkuja, idlejä. Idlit ovat Etelä-Intian erikoisuus ja ne tehdään höyryttämällä jauhettua riisiä ja linssejä (lisätietoa täältä). Idlejä varten tarvitaan erikoinen höyrytyspannu, joka löytyy nyt meiltäkin. Idlit olivat Abulle hyvä sormiruokailuun, sillä ne ovat sopivan pehmeitä ja tahmeita, eivätkä siis tipu pikkuisista sormista. Koska idlit tehdään höyryttämällä riisistä ja linsseistä, ne ovat tosi terveellisiä ja täyttäviä. Aikuiset syövät ne yleensä kookoksen ja linssimuhennoksen kanssa aamiaiseksi, Abu sai pelkkiä idlejä.
Aivan ehdoton apuvälinen olli Sack'n'Seat tyyppinen matkasyöttötuoli, vaikkakin halvempi versio, jonka ostin parilla eurolla Facebook-kirppikseltä. Sen avulla saatiin Abu sidottua kiinni normaaliin tuoliin ruokailujen ajaksi. Ok, poika ei kauaa viihtynyt siinä kunnes halusi taas lattialle liikkumaan, mutta ehdittiin kuitenkin yleensä syöttää lapsi. Paikalliset tuijottivat meitä uteliaasti kun alettiin kiinnittämään tuolia ja istuttamaan Abua siihen. Eräässä ravintolassa huomasin sitten, miten intialaiset tekivät pienen lapsen kanssa - istuttivat lapsen normaalille tuolille istumaan. Kaikki sujui hyvin, kunnes lapsi muksahti sivulleen suoraan lattialle. Se meidän ruma matkasyöttötuoli oli sittenkin parempi ratkaisu!
Matkasta löytyy vielä paljon muuta kerrottavaa, mutta nyt on flunssaisen pakko päästä lepäämään. Flunssainen Abu on roikkunut lahkeessa koko päivän, joten omaa aikaa ei juurikaan ole ollut. Hetkeksi naistenlehden ääreen ja sitten nukkumaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti